Vesihelmet, joiden läpi valo kuultaa, ovat minulle yksi visuaalisen mielihyvän huipentuma. Voisin valokuvata noita timanttipisaroita loputtomasti.
Satuin kerran savupuun äärelle, kun oli juuri satanut ja aurinko paistoi. Puun kukinnot olivat vaaleanpunaista, herkän pöyheää "karvaa". Noihin karvahuntuihin oli tarttunut pisaroita, joiden läpi valo paistoi. Kukkien ja pisaroiden kudelma oli itkettävän kaunis. Siellä oli vielä hämähäkinverkkokin.
Vanhempieni kodin lähellä virtaa pieni puro. Puron rannoilla kasvaa vadelmia ja harsomaista, oljenkeltaista nurmilauhaa. Aamukasteen aikaan aurinko paistaa suoraan puronpoukamaan nurmilauhojen takaa ja niissä killuvat kastepisarat kimmeltävät, kuin niityllinen läpikuultavia, mikroskooppisia kristalleja. Vadelmanvarsissa oli muhkeita marjoja, joiden vadelmanpunan valo sai hehkumaan. Puro solisi, sen pohjan toffeenvärisessä hiekassa kimalteli kissankultahippuja.
Äitini kukkapenkissä kasvaa nukkapähkämöä eli lampaankorvaa. Vesipisarat sen silkkikarvaisilla lehdillä saavat aikaan elohopean mieleen tuovia häilähdyksiä.
Kerran mökillä saunoessani vilvoittelin saunan ulkorappusilla kovassa pakkasessa. Ulkotulen valo piirsi käsivarren ihokarvoihini tiivistyneet vesipisarat tarkasti. Pisarat jäätyivät siinä katsellessani.
Muuttaessamme pois Grenoblesta, oli juuri tuollainen pisaroiden ja häikäisevän valon aamu. En olisi malttanut lopettaa nurmikon ja kimaltelevan havupuun kuvaamista ja kivuta äärimmilleen täyteen pakattuun muuttoautoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti