14. Ruusuvettä

Isäpuoleni äidin sisko Anna ja hänen miehensä omistivat kesämökin, jonka rannalla kasvoi ruusupensaita. Ruusuja oli paljon ja niiden tuoksu oli kuumana kesäpäivänä niin voimakas, että pystyn vieläkin kaivamaan sen tuoksumuististani. Oikeastaan se ei ole nenääni pelkkä hyvä tuoksu, vaan jotenkin ylettömän imelä, henkeen käypä. Liian paljon jotain tätimäistä, muserrettua, halvat hajuvedet ja vanhat keinokuitumekot mieleen tuovaa.

Keräsimme kahmaloittain ruusujen terälehtiä ja teimme niistä leikisti ruusuvettä. Touhussa oli jotain suunnattoman kiehtovaa, vaikka muserrettujen ruusujen tuoksu sai minut lievästi huonovointiseksi.

13. Vesihelmet

Vesihelmet, joiden läpi valo kuultaa, ovat minulle yksi visuaalisen mielihyvän huipentuma. Voisin valokuvata noita timanttipisaroita loputtomasti.

Satuin kerran savupuun äärelle, kun oli juuri satanut ja aurinko paistoi. Puun kukinnot olivat vaaleanpunaista, herkän pöyheää "karvaa". Noihin karvahuntuihin oli tarttunut pisaroita, joiden läpi valo paistoi. Kukkien ja pisaroiden kudelma oli itkettävän kaunis. Siellä oli vielä hämähäkinverkkokin.

Vanhempieni kodin lähellä virtaa pieni puro. Puron rannoilla kasvaa vadelmia ja harsomaista, oljenkeltaista nurmilauhaa. Aamukasteen aikaan aurinko paistaa suoraan puronpoukamaan nurmilauhojen takaa ja niissä killuvat kastepisarat kimmeltävät, kuin niityllinen läpikuultavia, mikroskooppisia kristalleja. Vadelmanvarsissa oli muhkeita marjoja, joiden vadelmanpunan valo sai hehkumaan. Puro solisi, sen pohjan toffeenvärisessä hiekassa kimalteli  kissankultahippuja.

Äitini kukkapenkissä kasvaa nukkapähkämöä eli lampaankorvaa. Vesipisarat sen silkkikarvaisilla lehdillä saavat aikaan elohopean mieleen tuovia häilähdyksiä.

Kerran mökillä saunoessani vilvoittelin saunan ulkorappusilla kovassa pakkasessa. Ulkotulen valo piirsi käsivarren ihokarvoihini tiivistyneet vesipisarat tarkasti. Pisarat jäätyivät siinä katsellessani.

Muuttaessamme pois Grenoblesta, oli juuri tuollainen pisaroiden ja häikäisevän valon aamu. En olisi malttanut lopettaa nurmikon ja kimaltelevan havupuun kuvaamista ja kivuta äärimmilleen täyteen pakattuun muuttoautoon.

12. Slovenialainen kuusenkerkkälikööri

Ostin Bled-järven rannalla olevasta suklaapuodista käsityönä tehtyä kuusenkerkkälikööriä. Liköörissä on todella veikeä maku, en ole maistanut mitään sellaista koskaan aikemmin vaikka kuusenkerkkäsiirappia keittelenkin. Maku kajoaa kiehtovalla tasolla alitajuntaan ja tunteisiin. Sen vivahteiden sinfonia tuo minulle uskomattoman elävän fiiliksen siitä, että olen parhaillaan jossain slaavilaisessa maassa. Havupuut henkäilevät, pihkakyyneleet valuvat. Mieleen muistuvat Venäjän matkojeni hyvät ja inspiroivat puolet. Tunne on todella väkevä, nostalginen. Mitäköhän itäisten geenieni kieltä tuo maku mahtaakaan soittaa?

11. Portaat

Olimme patikoismassa Dolomiiteilla ja päätimme kiivetä Tre Cimesin lähellä olevan via ferratan. Reitti ferratalle alkoi sota-aikaisesta luolastosta. Vuoren sisällä oli pitkä nousu korkea-askelmaisia, portaita, joita kipuaminen ottaa koville. Harpoin ja harpoin, hengästytti raskaasti ja polviin otti. Kesken kaiken otsalamppuni himmeni ja sammui, koska patterit ovat lopussa. Onneksi oli sentään toinen lamppu mukana. Vuorensisäiseen pimeyteen jääminen olisi nimittäin ollut kuin kauhuelokuvasta The Descent. Mietin, miltä koleus, ahtaus, pimeys ja hiljaisuus on täällä lymyilleistä sotilaista mahtanut tuntua. Ajattelen kosteannihkeitä vaatteita ja huopia. Maan ja homeen tuoksua. On varmasti ollut nälkä ja vilu. Etenkin talvella. Onko siellä pystynyt nukkumaan? Miten meninkäisten sijoilla asumisesta on ihmispolo selvinnyt hengissä? Miltä auringonvalo on näyttänyt ja rauha on tuntunut, kun luolista on tullut ulos.

10. Kovakuoriainen Bled järven rannalla

Olemme telttailemassa Sloveniassa, Bled-järven rannalla. Leirissä on jo hämärää, juomme iltakahvia. Yhtäkkiä joku pienen hiiren kokoinen varjo kipittää leirimme halki. Näytän taskulampulla, se onkin ällistyttävän kookas, metallinvioletti kovakuoriainen. Kovakuoriainen löytää jonkun toukankikkareen iltapalakseen. Pienen pieni muurahainen, koppiksen jalkaterän kokoinen vetää toukan toisesta päästä, että et kyllä vie minun saalistani! Iso koppis voittaa ja mutustaa saaliinsa hyvällä ruokahalulla.

9. Lumikko

Kävelin marjametsällä ja huomaan, että jokin jalkojeni juuressa liikkuu. Kolostaan kurkkaa pieni viiksekäs naama. Lumikkohan se siellä. Veijari tutkailee minua pitkän aikaa, että kukas ryökäle hänen kotirauhaansa häiritsee. On utelias, ei pelkää, vaikka olen ihan vieressä. Saan jopa lähikuvankin. Palaan vielä uudelleen mieheni kanssa ja eikös lumikko tule taas kurkkimaan: mitä, kaksi ryökälettä!? Ei tämä koloni mikään hollitupa ole!