sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Aamu vuoristossa

Yhtäkkiä mieleen muistui väkevä tunnelma. Varhainen aamu, viileän sateinen ilma, usvaisen vuoriston sekä majan piipusta nousevan savun tuoksu. Harmaata, kylmää valoa. Sisätiloissa kodikas tuli takassa. Lautasella mustikkapiirakkaa. Ulkona rinteillä kylmäkukkien siemenpähkylät, joissa kastetta timantteina. Huuruava hengity. Raikkaus, ääretön raikkaus ja terävyys. Mielen valtaava juovuttava, villi onnentunne.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

20. Mummojen sauna, mizu ja hammam

Vanhalla lapsuudenkotipaikkakunnallani kävellessäni kävelin vanhustentalojen ohitse ja muistelin siellä asunutta mummoani. Hänenkin kuolemastaan on jo parikymmentä vuotta. Asuntonsa edustalla kasvoi vieläkin pensaita, jotka hän aikoinaan istutti.

Kävin pienenä usein mummon kanssa vanhustentalon yhteissaunassa. Muistan kuinka siellä oli jotenkin huumaava haju tai tuoksu. En tiedä oliko se saunan rakenteista uhkuva puun tuoksu vai joku yhteistilojen puhdistusaine. Toiseksi vahviten mieleen painunut yksityiskohta oli saunassa vallinnut valo, joka oli jostain syystä kuulaan vaaleansininen ja utuinen. Varmaankin saunan ikkunalasit tai kaakelit olivat sävytetyt jotenkin sinervään suuntaan ja aurinko paistoi niiden läpi. Saan vieläkin palautettua mieleeni saunan tuoksun ja jännän autereisen tunnelman. Kuin tilauksesta (!)luin juuri artikkelin, jossa tuo väri oli kuvailtu. Japanilaiset kutsuvat kyseistä sävyä nimellä "mizu", vesi.

Sauna täynnä paksuja, vaaleanpunaisia, poimuisia mummoja kauhistelemassa miten pieni ja laiha pikkutyttö olinkaan. Muistan että minulla oli silloin myös kumma lelu, kristallinkirkas ja lasinen, noin viisi senttiä korkea Eiffeltorni. Sitä en muista kuka sen minulle antoi, ehkä joku saunamummoista. Minusta se oli maagisen hieno.

Aikuisena kävin Pariisissa hammamissa. Siellä tuo saunatunnelma toistui etäisenä kopiona. Viileitä värejä, kylpeviä ja toistensa nahkaa uutterasti kuuraavia naisia, utua, lämpimimmän tilan keskellä oleva kylmä vesisilmäke. Menin tuohon vesisilmäkkeeseen ja viivyin siellä melko kauan, kun muut puolestaan kävivät vain kastautumassa. Ranskalaiset alkoivat tuijottaa kummissaan.

http://www.iflscience.com/editors-blog/there-is-no-word-for-this-color-in-english-but-there-is-now-in-japanese/

torstai 20. lokakuuta 2016

19. Valo metsässä

Pienenä katsoin lastenohjelmaa, jossa oli jokin pimeällä metsässä näkyvä valo keskeisessä osassa. Sain siitä itselleni kauhistuttavan pelon ja painajaisen. Pienen lapsen mielikuvituksella nimesin pelottavan valon "popottajaksi" ja sekö vasta nauratti vanhempiani. Metsävalo oli jotain niin ylimaallisen kauheaa, että vieläkin menee kylmät väreet selkäpiillä, kun ajattelen sitä. En kylläkään ymmärrä miksi.

Vielä peruskouluiässäkin onnistuin menemään kauhuelokuvakierroksille, kun näin pimeässä metsässä valon. Kerran ollessani kaverin luona yötä, kaverini väitti että jokin liikkui heidän pihapiirissään valon kanssa. Ai sitä kauhun määrää, sinä yönä ei tyttöjä paljoa nukuttanut. Toisen kerran muistan, kun kävelimme ystävän kanssa konvasta kotiin halki pimeiden maaseutumetsien. Matkan varrella oli "jumalattomien" hautausmaa. Kun kävelimme hautausmaan ohi, olin näkevinäni siellä vihertävän valon. En sanonut sanaakaan kaverilleni, sillä en halunnut pelotella häntä. Ehkä se oli tuikku, ehkä kauempaa kajastava asutuksen valo, mutta kyllä pelotti vietävästi.

Aikuisena olen tullut sinuiksi pimeyden kanssa, enkä ole nähnyt enää mitään mikä pelottaisi. Olen tajunnut, että jos itse on pimeässä metsässä ja joku liikkuu valon kanssa, niin minä näen ennemmin valon kanssa liikkuvan kuin hän minut. Ellei valo sitten ole lähtöisin jostain muusta kuin ihmisen valaisimesta ;)

Pimeydessä leijuva outo valo tunnetaan ympäri maailmaa kansanperinteessä. Puhutaan maavaloista, virvatulista tai haamuvaloista.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

18. Seurakuntakerhon täti

Kun olin pieni, kävin seurakuntakerhossa. Siellä oli muistaakseni aika vähän jeesusjuttuja ja sen sijaan pelasimme ja askartelimme kaikenlaista. Kun pelasimme jääpalloa, olin maalivahtina ja pojat hutkivat kivikkovaa palloa jalkoihini niin, että olin isoilla mustelmilla ja itkun partaalla.

Kerhoa veti nuori, hiljainen ja kiltti nainen, josta pidin kovasti. Hän antoi meille tarroja liimattavaksi käyntikorttiin. Sain häneltä teeruusun värisen tyttökirjan, Katy jotain, jota en jostain syystä koskaan saanut luettua.

Kerran olimme naisen kanssa kahdestaan kerhossa ja istuskelimme vanhassa liikuntasalissa. Aurinko paistoi ristikkoikkunoista, taisi olla kevättalvi. Ohjaaja kertoi minulle, että hän sairastaa syöpää. Kysyin häneltä, kuoleeko hän siihen. Hän sanoi, ettei hän vielä tiedä. Olin hänen puolestaan aivan hirveän pahoillani ja surullinen. Syöpä tuntui samanlaiselta kauhistuttavalta, kaiken tuhoavalta möröltä, kuin ydinsota. Hän oli tähän mennessä jo toinen ihminen, jonka olin kuullut sairastavan syöpää. Isäni velikin oli kuollut syöpään ennen syntymääni.

Sitten seurakunnan kerhoa ei enää pidetty. Meille lapsille ei tietysti kerrottu mitään ohjaajan kohtalosta. En ole koskaan saanut tietää, kuinka hänelle kävi, koska en muista hänen nimeään.

tiistai 6. lokakuuta 2015

17. Sininen kuorma-auto

Jouduin lapsena sairaalaan rajun vatsataudin takia. Olin silloin varmaankin jotain neljän vuoden ikäinen. Olin jo useamman päivän sairastettuani mennyt aika uupeloon kuntoon, enkä oikein enää pysynyt tolpillani. Muistan kuulleeni, miten satsumoita minulle tuputtava mummoni paasasi sairaalaan suuntaavassa taksissa vanhemmilleni, että minulle tulee kohta noutaja kun sairastan, en suostu syömään mitään ja olen noin pikkuinen ja laiha. Minun ei olisi pitänyt kuulla sitä, luulin jonkun aikaa että olen oikeasti kuolemassa.

Sairaalassa olosta muistan vain hämäriä välähdyksenomaisia kohtauksia. Ensimmäinen oli se, että minut oli laitettu nukkumaan häkkisänkyyn ja olin yksin huoneessa. Mielikuva on kumman tarkka, pystyn kuvailemaan missä nurkassa huonetta ja miten päin häkkisänky oli (ovesta heti oikealle).

Minulle tuli hirveä pissahätä ja yritin huutaa, että joku tulisi auttamaan, kun minun täytyi päästä pissalle. Kukaan ei tullut, se oli todella kauheaa. Huusin, kiljuin ja paruin ja yritin jopa kiivetä pinnasängystä pois, mutta en päässyt, koska se oli liian korkea. Lopulta uuvahdin huutamiseen, kun olin jo valmiiksi mahataudista niin naatti. Unenhorteessa olin sitten pissannut alleni. Kun hoitaja sitten joskus vaivautui tulemaan ja totesi nolon tilanteen, hän alkoi moittia minua siitä, että olin pissannut housuun, vaikka olin jo iso tyttö. Yritin selittää, että kukaan ei tullut päästämään minua potalle, mutta hoitaja muhi omassa närkästyksessään, eikä kuunnellut. Tämä oli elämäni enimmäinen muistiin syöpynyt kokemus aikuisesta ihmisestä, joka moittii kuuntelematta laisinkaan lapsen rehellistä selitystä.

Toinen muistikuva on osastolta, jossa oli muitakin lapsia. Hassua, että muistan siitäkin vuoteeni suunnan ja yöpöydän sijainnin. Samassa huoneessa kanssani oli hirveä pikkupoika, joka kiusasi minua ja jota pelkäsin ihan kauheasti. Poika varasti minun rakkaimman leluni, sinisen kuorma-aton. Kuorma-auto oli pehmeä, ei siis kovaa muovia vaan varmaankin jotain joustavaa kumia. Se oli minulle niin rakas, että laitoin sille etupuskuriin metsämansikan makuista Miramen huulirasvaani. Vaaleanpunaista huulirasvaa tarttui auton puskurin lampunsyvennyksiin ja sitten autokin tuoksui metsämansikalta.

En osannut muuta kuin itkeä kuormurini katomista, mutta apu tuli yllättävältä taholta: Osastolla oli myös vanhempi poika, joka sairasti muistaakseni jotain hyvinkin vakavaa. Jostain vanhempien puheista mieleeni on jäänyt muistonsirkama, että se olisi ollut syöpää, kenties leukemiaa. Jostain syystä tuo poika halusi suojella kiusattua pientä tyttöä. Hän kävi hakemassa kuorma-autoni sen varastelevan ilkiöpojan laatikosta ja toi sen minulle takaisin. Hoitajat kertoivat äidilleni, miten tuo hieno poika oli puolustanut minua ja käskenyt ilkiöpojan olla kiusaamatta minua tai ei hyvä heiluisi.

Voi miten toivoisin, että enkelimäisen pojan nimi olisi jäänyt jonnekin muistiin. Onkohan hän enää elossakaan? Muistoni hänestä on ainakin kovin runollinen, kaunokirjallinen.

torstai 1. lokakuuta 2015

15. Goottipupu

Kutsuin aikoinaan yhtä miestä Goottipupuksi. Miehellä oli kerran laivalla vaaleanpunaiset Playboy -pupunkorvat päässä, siitä nimikin tarttui. Mies pukeutui goottivaatteisiin. Mietin, että jos pupu olisi gootti, niin se olisi tietenkin turkiltaan kiiltävän musta ja punasilmäinen. Sillä olisi neulanterävät pedonhampaat, niittikaulapanta ja hopeisia lävistyskoruja korvissa. Anturatkin olisivat mustaa nahkaa. Kynnet olisivat terävät ja lakattu hopean värisiksi.

16. Miesnuttura

Tänään ohitseni pyöräili vanhempi mies, jolla oli hopeanharmaat siilihiukset ja pieni miesnuttura tai hiustöpö päälaella. Olipa muuten sen verran kaunis tyyli, että muistin sen vielä illallakin.