7. Säilöntää

Kakarana pidin säilömistä mahdottoman kiehtovana puuhana. Äidistä mallia ottaen keräsin ja "säilöin" pihistämiini purkkeihin ja pulloihin pihapiiristä löytyneitä pieniä sateenvarjosieniä sekä orapihlajan marjoja. Vein ne vilja-aitan ullakon pimeimpään nurkkaan jemmaan. Myöhemmin kävin katsomassa säilykkeitäni ja ne olivat kuivaneet, mädäntyneet ja homehtuneet todella muikean näköisiksi ja hajuisiksi. Lemu oli aivan kauhea. Vuosia myöhemmin vinttiä raivaava isäpuoli nakkeli ne pihalle kiroillen pää punaisena, että mitä helvetin noitaliemiä nämä oikein ovat ja kuka ne on tänne hilannut. En tunnustanut. 

6. Gothic Boy

Kohtasin hänet kaksi kertaa ohimennen: Jumalaisen kauniin nuoren miehen, joka oli pukeutunut goottivaatteisiin ja niittirekvisiittaan. Hänellä oli valtavan paksu, selkään asti ulottuva pitkä tukka, tummat silmät, tuuheat pimeyden ruhtinaan kulmakarvat ja monin verroin kauniimmat piirteet kuin Deppin esittämällä Jack Sparrowilla. 

Toisella kertaa otin hämärän, tärähtäneen kuvan kauempaa. Toisella kertaa seisoin hänen vieressään raitiovaunussa ja hän kuunteli korvanapeilla musaa näyttävästi moshaten. Ranskalaiset matkustajat katselivat häntä paheksuen. Minusta hän oli kuin synkkä taideteos, vaikkakin selvästi hieman pöpi. Hän poistui ratikasta samalla pysäkillä ja lähti juoksemaan pitkää takkiaan siipien lailla näyttävästi hulmuttaen.

5. Suolaheinä

Tuli suolaheinästä muistoja mieleen. Miten se kasvoi punamullalla maalatun aitan seinustalla, kesän huumaavassa lämmössä. Vieressä viljapelto tuoksui paahtuneelta. Riivin käsiini punaisia kukinnonsiperryksiä ja mutustelin happamansuolaisia korsia.

Ja sinä yhtenä juhannuksena Atun sileillä kalliolla, kun aurinko valaisi heleänpunaiset helpeet. Makasin suolaheinien katveessa siideriä juoden ja elämän huikaisevasta keskipäivästä nauttien.

Sittemmin ihastui Liisa Ruuskan ja Viluisen koiran biisin, jossa lauletaan, että "Sä olet suolaheinä luodolla. Se taipuu tuulessa, mutta ei katkea."

4. Outo valoilmiö

Kahtena lapsuuteni talviyönä näimme minua herättämään tulleen äitini kanssa merkillisen valoilmiön. Se näytti ihan siltä, kuin tummaa taivaankantta pitkin olisi lirunut maitopuro maata kohti. Vaalea viiva oli suora ja muistan hämärästi, kuinka toisella kertaa siitä irtosi eräänlainen sivuhaara. Putoavaksi meteoriksi valoviiru oli ihan liian hidas. Revontuleksi taas liian suora ja aaltoilematon. Ja ilmiö tosiaan toistui silmiemme edessä kahteen eri otteeseen. Sen lisäksi taivaanrannassa loimotti tavan revontulien lailla. Näkymä oli aika aavemainen, äiti ei päästänyt minua edes ulos katsomaan, mistä valoviiru sai alkunsa. Muistan, että oli kova pakkanen.

Ilmiötä ei osannut selittää edes Ursan edustaja, jolta eräällä leirillä asiaa kysyin. Hänenkään mielestä valoviiva ei sopinut mihinkään hänen ennen tuntemansa ilmiön kuvaukseen. Ilmiö jäi ratkaisemattomaksi arvoitukseksi. En ole löytänyt  mistään sitä vastaavia kuvauksia. Mutta saatoinpahan käyttää sitä erään tarinani kantavana juonenkäänteenä.

3. Kärpänen

Kiipeilin kerran tuskalla ja vaivalla Grenoblen Petit Desertin kalliota. Siinä ei tuntunut olevan lainkaan kunnollisia otteita ja vähätkin armopalat olivat lasiksi kiillottuneita. Yhtäkkiä kallion koostumus muuttui. Kalkkikiviseinämässä alkoi esiintyä kidemäisiä mineraalimuodostumia, jotka pilkistivät emokivestä punaruskeina tai hiilenvärisinä vöinä. Kiteet olivat noin sokeripalojen kokoisia ryhelmiä, mutta niistä sai ihmeen hyviä otteita ja askelmia, koska ne olivat karheita. Näitä minimaalisia "uskomusotteita" pitkin edetessäni minulle iski mieleen kutkuttava ajatus: tältäköhän tuntuu imukuppijalkaisesta kärpäsestä, joka kiipeää hiukan syheröistä seinää tai kattoa pitkin.

2. Waltari & Angelin tytöt

Rakastan Waltarin biisiä Misty Man. Joskus Ilosaarirokissa tanssin sitä lavan edessä juuri järvestä nousseena, likomärät vaatteet päällä, kuin ilmaan höyrystymistä halajava hullu. Myöhemmin Ruisrockissa, kenties vuonna 2000, näin kuinka Waltarin soittaessa "So Fine", yleisön yli tehty jalanheilautus"potku" paljasti välähdyksenomaisesti, että jommalla kummalla Angelin tytöistä ei tainnut olla alushousuja :) Tai sitten näin vain omiani.

1. Päärynän tuoksu

Sanaan päärynä liittyy mielessäni idyllinen tunnelataus. Päärynä tuo mieleeni keveitä ja makeita muistoja: eteerisen vaaleanvihreän pitsimekon, suklaalla kuorrutetut jäätelöpuikot, joita ahmin ystäväni kanssa göteborgilaisessa saunassa puikon toisensa jälkeen, lasinvihreän päärynälimonadin, jännäntuoksuisen halpisparfyymin, jonka ostin ystävättärelleni, Xante liköörin sekä hauskan tarinan siitä, miten täysikasvuinen päärynä saadaan päärynäviinapulloon Pieni päärynänalkuhan siis laitetaan pullon sisään ja annetaan sen kasvaa pullossa kypsäksi. Viljami Tärypäärynän nimikäännöskin jaksaa aina vain naurattaa minua.