Jouduin lapsena sairaalaan rajun vatsataudin takia. Olin silloin varmaankin jotain neljän vuoden ikäinen. Olin jo useamman päivän sairastettuani mennyt aika uupeloon kuntoon, enkä oikein enää pysynyt tolpillani. Muistan kuulleeni, miten satsumoita minulle tuputtava mummoni paasasi sairaalaan suuntaavassa taksissa vanhemmilleni, että minulle tulee kohta noutaja kun sairastan, en suostu syömään mitään ja olen noin pikkuinen ja laiha. Minun ei olisi pitänyt kuulla sitä, luulin jonkun aikaa että olen oikeasti kuolemassa.
Sairaalassa olosta muistan vain hämäriä välähdyksenomaisia kohtauksia. Ensimmäinen oli se, että minut oli laitettu nukkumaan häkkisänkyyn ja olin yksin huoneessa. Mielikuva on kumman tarkka, pystyn kuvailemaan missä nurkassa huonetta ja miten päin häkkisänky oli (ovesta heti oikealle).
Sairaalassa olosta muistan vain hämäriä välähdyksenomaisia kohtauksia. Ensimmäinen oli se, että minut oli laitettu nukkumaan häkkisänkyyn ja olin yksin huoneessa. Mielikuva on kumman tarkka, pystyn kuvailemaan missä nurkassa huonetta ja miten päin häkkisänky oli (ovesta heti oikealle).
Minulle tuli hirveä pissahätä ja yritin huutaa, että joku tulisi auttamaan, kun minun täytyi päästä pissalle. Kukaan ei tullut, se oli todella kauheaa. Huusin, kiljuin ja paruin ja yritin jopa kiivetä pinnasängystä pois, mutta en päässyt, koska se oli liian korkea. Lopulta uuvahdin huutamiseen, kun olin jo valmiiksi mahataudista niin naatti. Unenhorteessa olin sitten pissannut alleni. Kun hoitaja sitten joskus vaivautui tulemaan ja totesi nolon tilanteen, hän alkoi moittia minua siitä, että olin pissannut housuun, vaikka olin jo iso tyttö. Yritin selittää, että kukaan ei tullut päästämään minua potalle, mutta hoitaja muhi omassa närkästyksessään, eikä kuunnellut. Tämä oli elämäni enimmäinen muistiin syöpynyt kokemus aikuisesta ihmisestä, joka moittii kuuntelematta laisinkaan lapsen rehellistä selitystä.
Toinen muistikuva on osastolta, jossa oli muitakin lapsia. Hassua, että muistan siitäkin vuoteeni suunnan ja yöpöydän sijainnin. Samassa huoneessa kanssani oli hirveä pikkupoika, joka kiusasi minua ja jota pelkäsin ihan kauheasti. Poika varasti minun rakkaimman leluni, sinisen kuorma-aton. Kuorma-auto oli pehmeä, ei siis kovaa muovia vaan varmaankin jotain joustavaa kumia. Se oli minulle niin rakas, että laitoin sille etupuskuriin metsämansikan makuista Miramen huulirasvaani. Vaaleanpunaista huulirasvaa tarttui auton puskurin lampunsyvennyksiin ja sitten autokin tuoksui metsämansikalta.
En osannut muuta kuin itkeä kuormurini katomista, mutta apu tuli yllättävältä taholta: Osastolla oli myös vanhempi poika, joka sairasti muistaakseni jotain hyvinkin vakavaa. Jostain vanhempien puheista mieleeni on jäänyt muistonsirkama, että se olisi ollut syöpää, kenties leukemiaa. Jostain syystä tuo poika halusi suojella kiusattua pientä tyttöä. Hän kävi hakemassa kuorma-autoni sen varastelevan ilkiöpojan laatikosta ja toi sen minulle takaisin. Hoitajat kertoivat äidilleni, miten tuo hieno poika oli puolustanut minua ja käskenyt ilkiöpojan olla kiusaamatta minua tai ei hyvä heiluisi.
Voi miten toivoisin, että enkelimäisen pojan nimi olisi jäänyt jonnekin muistiin. Onkohan hän enää elossakaan? Muistoni hänestä on ainakin kovin runollinen, kaunokirjallinen.
En osannut muuta kuin itkeä kuormurini katomista, mutta apu tuli yllättävältä taholta: Osastolla oli myös vanhempi poika, joka sairasti muistaakseni jotain hyvinkin vakavaa. Jostain vanhempien puheista mieleeni on jäänyt muistonsirkama, että se olisi ollut syöpää, kenties leukemiaa. Jostain syystä tuo poika halusi suojella kiusattua pientä tyttöä. Hän kävi hakemassa kuorma-autoni sen varastelevan ilkiöpojan laatikosta ja toi sen minulle takaisin. Hoitajat kertoivat äidilleni, miten tuo hieno poika oli puolustanut minua ja käskenyt ilkiöpojan olla kiusaamatta minua tai ei hyvä heiluisi.
Voi miten toivoisin, että enkelimäisen pojan nimi olisi jäänyt jonnekin muistiin. Onkohan hän enää elossakaan? Muistoni hänestä on ainakin kovin runollinen, kaunokirjallinen.
