10. Kovakuoriainen Bled järven rannalla

Olemme telttailemassa Sloveniassa, Bled-järven rannalla. Leirissä on jo hämärää, juomme iltakahvia. Yhtäkkiä joku pienen hiiren kokoinen varjo kipittää leirimme halki. Näytän taskulampulla, se onkin ällistyttävän kookas, metallinvioletti kovakuoriainen. Kovakuoriainen löytää jonkun toukankikkareen iltapalakseen. Pienen pieni muurahainen, koppiksen jalkaterän kokoinen vetää toukan toisesta päästä, että et kyllä vie minun saalistani! Iso koppis voittaa ja mutustaa saaliinsa hyvällä ruokahalulla.

9. Lumikko

Kävelin marjametsällä ja huomaan, että jokin jalkojeni juuressa liikkuu. Kolostaan kurkkaa pieni viiksekäs naama. Lumikkohan se siellä. Veijari tutkailee minua pitkän aikaa, että kukas ryökäle hänen kotirauhaansa häiritsee. On utelias, ei pelkää, vaikka olen ihan vieressä. Saan jopa lähikuvankin. Palaan vielä uudelleen mieheni kanssa ja eikös lumikko tule taas kurkkimaan: mitä, kaksi ryökälettä!? Ei tämä koloni mikään hollitupa ole!

8. Puronpohja

Oli puro, joka kulki humisevan salopalstan halki. Vesi oli hyvin kylmää ja kirkasta. Puron pohjalla hiekka oli toffeen väristä ja sen seassa oli kissankultaa. Kissankulta oli minusta loputtoman kiehtovaa: Toisesta maailmasta karissutta tomua, keijukultaa, auringon säkeniä, lapsen unelmia. Sitä hamusi ja hamusi käsiinsä, vaikka vedessä tuli kylmä. Kuvitteli keräävänsä kourallisen ja säilövänsä sen pussiin, ostavansa sillä jotain ihanaa.

7. Säilöntää

Kakarana pidin säilömistä mahdottoman kiehtovana puuhana. Äidistä mallia ottaen keräsin ja "säilöin" pihistämiini purkkeihin ja pulloihin pihapiiristä löytyneitä pieniä sateenvarjosieniä sekä orapihlajan marjoja. Vein ne vilja-aitan ullakon pimeimpään nurkkaan jemmaan. Myöhemmin kävin katsomassa säilykkeitäni ja ne olivat kuivaneet, mädäntyneet ja homehtuneet todella muikean näköisiksi ja hajuisiksi. Lemu oli aivan kauhea. Vuosia myöhemmin vinttiä raivaava isäpuoli nakkeli ne pihalle kiroillen pää punaisena, että mitä helvetin noitaliemiä nämä oikein ovat ja kuka ne on tänne hilannut. En tunnustanut. 

6. Gothic Boy

Kohtasin hänet kaksi kertaa ohimennen: Jumalaisen kauniin nuoren miehen, joka oli pukeutunut goottivaatteisiin ja niittirekvisiittaan. Hänellä oli valtavan paksu, selkään asti ulottuva pitkä tukka, tummat silmät, tuuheat pimeyden ruhtinaan kulmakarvat ja monin verroin kauniimmat piirteet kuin Deppin esittämällä Jack Sparrowilla. 

Toisella kertaa otin hämärän, tärähtäneen kuvan kauempaa. Toisella kertaa seisoin hänen vieressään raitiovaunussa ja hän kuunteli korvanapeilla musaa näyttävästi moshaten. Ranskalaiset matkustajat katselivat häntä paheksuen. Minusta hän oli kuin synkkä taideteos, vaikkakin selvästi hieman pöpi. Hän poistui ratikasta samalla pysäkillä ja lähti juoksemaan pitkää takkiaan siipien lailla näyttävästi hulmuttaen.

5. Suolaheinä

Tuli suolaheinästä muistoja mieleen. Miten se kasvoi punamullalla maalatun aitan seinustalla, kesän huumaavassa lämmössä. Vieressä viljapelto tuoksui paahtuneelta. Riivin käsiini punaisia kukinnonsiperryksiä ja mutustelin happamansuolaisia korsia.

Ja sinä yhtenä juhannuksena Atun sileillä kalliolla, kun aurinko valaisi heleänpunaiset helpeet. Makasin suolaheinien katveessa siideriä juoden ja elämän huikaisevasta keskipäivästä nauttien.

Sittemmin ihastui Liisa Ruuskan ja Viluisen koiran biisin, jossa lauletaan, että "Sä olet suolaheinä luodolla. Se taipuu tuulessa, mutta ei katkea."

4. Outo valoilmiö

Kahtena lapsuuteni talviyönä näimme minua herättämään tulleen äitini kanssa merkillisen valoilmiön. Se näytti ihan siltä, kuin tummaa taivaankantta pitkin olisi lirunut maitopuro maata kohti. Vaalea viiva oli suora ja muistan hämärästi, kuinka toisella kertaa siitä irtosi eräänlainen sivuhaara. Putoavaksi meteoriksi valoviiru oli ihan liian hidas. Revontuleksi taas liian suora ja aaltoilematon. Ja ilmiö tosiaan toistui silmiemme edessä kahteen eri otteeseen. Sen lisäksi taivaanrannassa loimotti tavan revontulien lailla. Näkymä oli aika aavemainen, äiti ei päästänyt minua edes ulos katsomaan, mistä valoviiru sai alkunsa. Muistan, että oli kova pakkanen.

Ilmiötä ei osannut selittää edes Ursan edustaja, jolta eräällä leirillä asiaa kysyin. Hänenkään mielestä valoviiva ei sopinut mihinkään hänen ennen tuntemansa ilmiön kuvaukseen. Ilmiö jäi ratkaisemattomaksi arvoitukseksi. En ole löytänyt  mistään sitä vastaavia kuvauksia. Mutta saatoinpahan käyttää sitä erään tarinani kantavana juonenkäänteenä.