25. Samettiturkkinen hymynaama

Kaupan pihalla vastaan tuli mitä ihastuttavin koiraeläin. Kiinnitin jo kaukaa huomiota siihen, että pienen koiran turkki oli kuin mustaa loimusamettia, kiiltävän, pehmeän, hyvinhoidetun ja huolella harjatun näköinen. Niin kaunis turkki, että saatoin mielessäni kuvitella, miltä tuntuisi silittää sitä: lämpimältä syysyöltä, kun juot laiturilla mukista kahvia ja katselet tähtikirkasta taivasta, joka heijastuu peilityynestä vedestä. Ohi mennessäni katsoin koiraa silmiin ja sekin huomasi minut. Se oli vielä pentu ja meni varmuuden vuoksi omistajansa jalkojen taakse piiloon. Sieltä se sitten kurkisteli hassulla ruttunaamallaan, jolla oli ilmeenä korvasta korvaan ulottuva ratkiriemukkaan oloinen koiranhymy. Jouduin oikein pitelemään itseäni, etten olisi mennyt lässyttämään ja paijaamaan.

24. Musta kivi Kuopiossa

Olin lapsena Päivännuorten retkellä Kuopiossa. Olimme jonkin järven rannalla ja siellä tehtiin kalasoppaa, jossa oli paljon sipulia. Löysin sen paikan rannalta oudon mustan kiven. Se oli lasimaisen kiiltävä, timanttimainen. Serkkuni oli nyrjähtää kateudesta, sillä hän olisi tarjonnut minulle melkein mitä vaan vaihtokaupassa. En vaihtanut, pidin mustan timantin surena aarteenani. Mutta olin hämmentävän tyhmä, annoin kiviaarteeni aikuisena koulun kivikokoelmiin. Ja sinne se katosi. 

23. Serkkujen mökillä

Muistan rannan ja aurinkoisen päivän. Styroksilautan jolla uimme. Uuden uimapuvun, jossa oli vedenomaisia värivälkkeitä, violettia, sinistä ja vihreää. Sukeltaessa löin nenäni laituriin. Uimisen jälkeen jalkoja syyhytti kauheasti ja tuli variksensaappaat.

Rannalla isompi serkuista "ampui" pienempäänsä kävyllä ohimoon. Pienempi itki. Isänsä tuli ja antoi isommalle rimalla selkään. Kesäpäivän tunnelma oli pilalla.

22. Syksyn valot

Naiset kulkevat syksyisen yön laituria pitkin ja menevät kylmään veteen. Yksi katsoo kylmästä vedestä jo laiturille noussutta. Tämän takaa paistaa saunan valo ja iholta nousee höyryä. Nainen on kuin olento fantasiakirjasta. Laiturilta näkyvät kaukaiset valot, jotka maalaavat mustaan veden pintaan kuvajaisensa.

21. Aamu vuoristossa

Mieleen muistui väkevä tunnelma. Varhainen aamu, viileän sateinen ilma, usvainen vuoristo sekä vuoristomajan piipusta nousevan savun tuoksu. Harmaata, kylmää valoa.

Ulkona rinteillä piirtyvät koleaa taivasta vasten kylmäkukkien siemenpähkylät, joissa killuu kastetta timantteina. Huuruava hengitys. Lammikossa makaa kuollut, hapertunut sammakko. Raikkaus, ääretön raikkaus ja terävyys liehuvat mielessä. Mielen valtaava juovuttava, villi onnentunne.

Vuoristomajan sisätiloissa on kodikas tuli takassa. Lämmintä, tyoksuvaa, läheistä. Lautasella mustikkapiirakkaa. Roskaisella lattialla leikkii pieni, harmaaraidallinen kissanpentu, jonka nostan syliini ja painan hetkeksi poskeani vasten, ennen kuin se kiemurtelee pois, kun sen on mentävä taas tärkeille kissanpennun asioilleen.

20. Mummojen sauna, mizu ja hammam

Vanhalla lapsuudenkotipaikkakunnallani kävellessäni kävelin vanhustentalojen ohitse ja muistelin siellä asunutta mummoani. Hänenkin kuolemastaan on jo parikymmentä vuotta. Asuntonsa edustalla kasvoi vieläkin pensaita, jotka hän aikoinaan istutti.

Kävin pienenä usein mummon kanssa vanhustentalon yhteissaunassa. Muistan kuinka siellä oli jotenkin huumaava haju tai tuoksu. En tiedä oliko se saunan rakenteista uhkuva puun tuoksu vai joku yhteistilojen puhdistusaine. Toiseksi vahviten mieleen painunut yksityiskohta oli saunassa vallinnut valo, joka oli jostain syystä kuulaan vaaleansininen ja utuinen. Varmaankin saunan ikkunalasit tai kaakelit olivat sävytetyt jotenkin sinervään suuntaan ja aurinko paistoi niiden läpi. Saan vieläkin palautettua mieleeni saunan tuoksun ja jännän autereisen tunnelman. Kuin tilauksesta (!)luin juuri artikkelin, jossa tuo väri oli kuvailtu. Japanilaiset kutsuvat kyseistä sävyä nimellä "mizu", vesi.

Sauna täynnä paksuja, vaaleanpunaisia, poimuisia mummoja kauhistelemassa miten pieni ja laiha pikkutyttö olinkaan. Muistan että minulla oli silloin myös kumma lelu, kristallinkirkas ja lasinen, noin viisi senttiä korkea Eiffeltorni. Sitä en muista kuka sen minulle antoi, ehkä joku saunamummoista. Minusta se oli maagisen hieno.

Aikuisena kävin Pariisissa hammamissa. Siellä tuo saunatunnelma toistui etäisenä kopiona. Viileitä värejä, kylpeviä ja toistensa nahkaa uutterasti kuuraavia naisia, utua, lämpimimmän tilan keskellä oleva kylmä vesisilmäke. Vain yhdessä kohtaa saunaa oli niin kuuma että tuli sauna mieleen. Menin vilvoittelemaan vesisilmäkkeeseen ja viivyin siellä melko kauan, kun muut puolestaan kävivät vain kastautumassa. Ranskalaiset alkoivat tuijottaa kummissaan.

Kun makoilimme laatoilla, katto näytti todella merkilliseltä, kun höyry leijui kaariholvien pohjalla. Kaariholvien koristeluissa näkyi jotain vihreää, kenties jotain levää. Katosta putosi suoraan silmääni iso vesipisara.

http://www.iflscience.com/editors-blog/there-is-no-word-for-this-color-in-english-but-there-is-now-in-japanese/

19. Valo metsässä

Pienenä katsoin lastenohjelmaa, jossa oli jokin pimeällä metsässä näkyvä valo keskeisessä osassa. Sain siitä itselleni kauhistuttavan pelon ja painajaisen. Pienen lapsen mielikuvituksella nimesin pelottavan valon "popottajaksi" ja sekö vasta nauratti vanhempiani. Metsävalo oli jotain niin ylimaallisen kauheaa, että vieläkin menee kylmät väreet selkäpiillä, kun ajattelen sitä. En kylläkään ymmärrä miksi.

Vielä peruskouluiässäkin onnistuin menemään kauhuelokuvakierroksille, kun näin pimeässä metsässä valon. Kerran ollessani kaverin luona yötä, kaverini väitti että jokin liikkui heidän pihapiirissään valon kanssa. Ai sitä kauhun määrää, sinä yönä ei tyttöjä paljoa nukuttanut. Toisen kerran muistan, kun kävelimme ystävän kanssa konvasta kotiin halki pimeiden maaseutumetsien. Matkan varrella oli "jumalattomien" hautausmaa. Kun kävelimme hautausmaan ohi, olin näkevinäni siellä vihertävän valon. En sanonut sanaakaan kaverilleni, sillä en halunnut pelotella häntä. Ehkä se oli tuikku, ehkä kauempaa kajastava asutuksen valo, mutta kyllä pelotti vietävästi.

Aikuisena olen tullut sinuiksi pimeyden kanssa, enkä ole nähnyt enää mitään mikä pelottaisi. Olen tajunnut, että jos itse on pimeässä metsässä ja joku liikkuu valon kanssa, niin minä näen ennemmin valon kanssa liikkuvan kuin hän minut. Ellei valo sitten ole lähtöisin jostain muusta kuin ihmisen valaisimesta ;)

Pimeydessä leijuva outo valo tunnetaan ympäri maailmaa kansanperinteessä. Puhutaan maavaloista, virvatulista tai haamuvaloista.